Perjantai-illalle olin ostanut lipun International Culture Night -tapahtumaan, jossa eri maidet opiskelijat ja muut yliopiston kansainväliset työntekijät esiintyvät. Esitykset vaihtelivat musiikista tanssiin ja taekwondo-näytökseen.
Muutama tunti hujahti nopsaan ja ehdoton lempparini oli taekwondo-ryhmä, jossa 3-5 -vuotiaat sekä nuorten ryhmä esiintyivät. Pienin taekwondo-poika oli vyöllä kiinni ohjaajan vyössä, koska pojalla oli taipumus lähteä vaeltamaan lavan reunalle kohti alhaalla istuvaa äitiä. Poika myös huuteli sopivissa ja ei-niin-sopivissa väleissä oppimaansa "yes, sir!" -huutoa.
Tapahtumaan kuului myös buffet-ruokaa, jota oli tarjolla tapahtumakeskuksen parkkiksella paikallisten ravintoloiden sponsoroimana nopeat syövät hitaat -tyylisesti. Eli jos istuit lähellä ulko-ovia ja siirryit nopeasti kohti buffetia, oli sinulla mahdollisuus maistaa ruokia. Meidän porukka mokasi tässä ja saimme vain hieman rääppiäisiä astioiden pohjilta.
Lauantaiaamulla osallistuin hyväntekeväisyystapahtumaan MS-taudin hyväksi. Eräs jatko-opiskelijoiden ystävä sairastaa kyseistä sairautta, ja heistä moni oli paikalla tukemassa ja kävelemässä.
Tapahtuma oli lämminhenkinen, tarjolla oli musiikkia, tietoa, aamiaista (jos myös keksit, leivokset ja sipsit lasketaan tähän kategoriaan), arpajaiset ja hyvää tunnelmaa.
Cookie cake
Ilta oli oikein mukava, tunsinkin suurimman osan ihmisistä. Katsomamme koripallo-ottelut olivat yliopistosarjojen neljän viimeisen kesken, ilmeisesti todella suuri juttu täällä kuten moni yliopistourheilu akselilla koripallo-baseball-kuningas amerikkalainen jalkapallo. Katselimme koripalloa kuitenkin enemmän sivusilmällä samalla jutellen, ruokaa laittaen ja syöden. Sain vielä kyydin kotiovelle saakka, mikä on oikeastaan välttämättömyys täällä, koska pyöräily pimeällä on hieman haastavaa eikä suositeltavaa autoilijoiden varomattomuuden vuoksi.
Alkupaloja
Sunnuntai olikin pyhitetty rentoutumiselle, kuntosalille, ulkona olemiselle sekä koulutöille, joita itseasiassa sain hieman eteenpäin. On haastavaa motivoitua tekemään asioita kun ei oikeastaan ole pakko. Ei kokeita, ei esseitä, ei mitään "oikeaa" opiskelijahommaa, vain oman mielenkiinnon mukaista lukemista ja uuden oppimista sekä artikkelien kirjoittamista ilman deadlineja. Ja kun ulkona on aurinkoinen +24 sää, kuka haluaa olla sisällä ja tehdä hommia?

Oneksi täältä puuttuu tuo 20 astetta, tulee homma jos toinenkin tehtyä! :)
VastaaPoistaäet