Kaikkea saa purkissa, siis ihan oikeasti kaikkea. Kuten siansorkkia.
Suolaton, rasvaton, sokeriton, vähemmän suolaa, vähemmän rasvaa ja vähemmän sokeria. Mainoslauseita löytyy joka paikasta ja purkista. Esimerkiksi tässä upea löytöni, rasvaton juusto. En edes halua kokeilla, pussin läpi näytti vähän sahanpurulta. Luulen että maku ja tuntuma vastaavat mielikuvaa.
Ja jotta ei menisi liian kevyksi, on saatavilla myös isoja kokoja, perheellisille. Tai vain yksinasujille, jotka pitävät majoneesista. Neljän litran tonkassa.
Valmiiksi paistettuja pekonin murusia on helppo lisäillä joka paikkaan. Vaikka eväsjogurtin päälle. Ja vielä oikeita pekonin palasia, ei mitään leikkipekonia.
Jenkkien suuri rakkaus mac & cheese eli makaronia juustolla. Monessa eri maussa, helposti evääksi. Erään paikallisen ravintolan "kasvikset" kohdasta löytyy mm. macaroni & cheese. Koska makaroni on kasvis. Piste.
Sipseistä täällä tunnutaan erityisesti pitävän ja niitä löytyy joka lähtöön. On toisaalta mukavaa, että sipsejä myydään jättipussien lisäksi myös pienemmissä kerta-annospusseissa, mutta tällainen 32 pikkupussin yhteispakkaus vähän vetää mattoa koko konseptin alta.
Täydellinen, ruokaympyrän mukainen lounaspakkaus: lunchables. Löytyy viljatuotteita (keksit), proteiinin lähde (kalkkunaa ja cheddar-juustoa), on 35 % vähemmän rasvaakin, mukana myös hedelmänmakuinen (siis ei hedelmää sisältävä) mehu ja vielä värikkäitä karkkeja (nehän ovat melkein kuin kasviksia).
Ja jos haluat maustaa poppiksesi itse, on valittavana esim. voinmakuinen popkorniöljy. Voinmakua leivontaan saa mm. voi-aromilla. Voi, miksi ei vain käyttäisi voita?







HUomenta!
VastaaPoistaTämäpä oli piristävä päivänaloitus.
Vaan nyt on kyllä kerrottava, että Ameriikka tulee Siilinjärven perässä. Meillä Siilinjärvellä, silloin ennen ja vanhaa kun olin kunnassa töissä 1980-luvun puolella (huom. vuosisata), kävelimme Kasurilantien yli silloisen matkahuollon baariin lounaille. Kun tilasit possunleikkeleen kasviksilla, oli lisukkeena .... jaa, jaa .... makaroonia ja tomaattia!
äet
Tuon samaisen mac&cheese -ravintolan (http://www.ajaxdiner.net/Ajax_Diner/Welcome.html) ruokalistan kasvisosio on ihan hulvaton. Lukee kasviksia, mutta todellisuus on toinen. Esim. green beans on papuja pekonilla ja sweet potato casserole on kuulemma muussattua bataattia kuorrutettuna fariinisokerilla ja vaahtokarkeilla.
PoistaVoi ei. Lienee parasta MUN pysyä kaukana Ameriikanmaasta!?
VastaaPoistaä