sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

New Orleans, lauantai (osa 1)

Yö meni hieman levottomasti: kerrossängyn yläsängyssä nukkunut nainen kuorsasi ja liikehti paljon, mikä oli melko äänekestä, koska hotelli oli suojannut patjan muovisäkeillä (outoa). Nousin aamulla auringonnousun aikaan, heitin lenkkikamat päälle ja lähdin aamulenkille. Juokseminen on upea tapa tutustua ympäristöön ja lähdin juoksemaan hostellimme katua eli Magazine Streetiä länteen, poispäin keskustasta ja kohti Aubudon puistoa. Lisää kauniita rakennuksia, pieniä putiikkeja, muutamia upeita kirkkoja ja antiikkikauppoja. Nelisen kilometriä ja käännös, takaisinpäin tulin toista katua (St. Charles Ave), jota pitkin myös yksi raitiovaunulinja kulki.



Lähdimme hostellilta aikomuksena ottaa raitiovaunu kohti City Parkia.


Siellä oli käynnissä paikallinen 10K-juoksukilpailu, joten muutamia teitä oli suljettu ja raitiovaunut olivat myöhässä ja kaikki eivät kulkeneet perille saakka, joten matka kesti yllättävän pitkään. City Park on valtava puisto, jossa sijaitsee mm. pieni huvipuisto, museo, polkuja ja lampia, urheilu- ja tenniskenttiä, kasvitieteellinen puutarha ja patsaspuisto, joka oli näkemisen arvoinen paikka.

Patsaspuistosta löytyi myös suomalaisen Laila Pulliaisen teos



Juoksijoita ja kävelijöitä oli joka paikassa ja kuljimme heidän seassaan kohti maalia ja juhlahumua. 

Maalissa sijaitsi aidattu alue, jonka sisäpuolella tarjoiltiin ruokaa, juomaa ja elävää musiikkia. Laura oli etsinyt tietoa tapahtumasta ja sanoi, että pienen maksun maksettuamme pääsisimme sisäpuolelle nauttimaan tarjoiluista. Etsimme portin ja yllättäen meidät päästettiin sisälle maksutta. Kuuntelimme musiikkia, söimme hieman riisi-papumuhennosta ja maistelimme hedelmiä. Yksi kilpailun sponsoreista oli olutfirma, joten tarjolla oli ilmaista olutta, jota tietenkin oli maistettava, vaikken oluen ystävä olekaan.

Olut kädessä, oli pahaa light-olutta, jota kaikki täällä juovat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti