tiistai 16. huhtikuuta 2013

Grove bowl


Viikonloppuna yliopistolla oli Grove Bowl -tapahtuma eli viikonloppu oli täynnä urheilua ja muuta tapahtumaa. Perjantaina illalla oli ilmainen konsertti yliopiston keskellä olevassa The Grove -puistossa. Konsertin aloitti Jerrod Niemann, country-bändi, jonka keikan jaksoin kuunnella, koska haluaisin kuulla illan pääesiintyjän eli Grace Potterin.

Jerrod Niemann, jolla oli monta biisiä oluenjuonnista

Grace Potter

Ihmisiä oli kerääntynyt Groveen reilusti, osa oli tullut paikalle jo hyvissä ajoin eväineen ja kylmälaukut täynnä olutta. Pimeässä kuvaaminen oli melko haastavaa, mutta sain muutamia kivoja kuvia.



Lauantaina oli lämmin, tai kuuma päivä, ja halusin olla ulkona mahdollisimman paljon. Onneksi tapahtumaa oli ja päätin piipahtaa elämäni ensimmäisessä jenkkifutisottelussa, koska sellainen kerran järjestettiin kauden ulkopuolella. Kyseessä oli harjoitusottelu yliopiston oman joukkueen kesken ja se sisälsi paljon drillejä (jonkinlaisia lyhyitä harjoituksia) kesken itse pelaamisen. Ja palkintojen jakoja. Eikä pisteitä edes laskettu, joten olin vähän sekaisin.


Siitä huolimatta, että kyseessä oli harjoitusottelu, oli katsojia paikalla kuulemani mukaan yli 20.000 ja se oli vasta vajaa puolet koko stadionin paikoista. Yleensä oikeissa peleissä penkit ovat täpötäynnä. Tunnin verran jaksoin katsoa ja tajusin samalla yhden syyn amerikkalaisten ylipaino-ongelmalle. Jalkapallo-ottelussa ei ole muuta tekemistä kuin syödä, ja ruoka jota kojuissa myydään koostuu lähinnä hampurilaisista, juustoisista nachoista ja sipseistä. Itsellä eväänä oli sushia ja, ylläriylläri, porkkanoita.

 Kokeilin kameran panoraamakuvausta valtavan jalkapallostadionin ikuistamiseen

 Snowcones eli jäähilettä ja jotain ihmeellistä siirappia

Sunnuntaiksi olin saaut kutsun kansainvälisten opiskelijoiden tapaamiseen. Pyrin muutaman kerran viikossa käymään muutamissa pienemmissä tapaamisissa, joita itseasiassa vetävät ryhmäni jatko-opiskelijat, joten niihin on senkin vuoksi helppo mennä mukaan. He järjestivät mukavaa kevätpuuhaa erään opiskelijan asunnolla, tai pieni talo se oikeastaan oli. Pihalle oli katettu pöydät ja pation nurkassa kiehui vanha tuttu eli crawfish boil.

Makean mausteiset ppelsiinit jakoivat mielipiteitä

 Siinä on resepti, mausteet vain puuttuvat


Jälleen oikein maukkaita rapuja ja varsinkin sipulit sekä maissit veivät kielen mennessään. Lisäksi pelailtiin pihapelejä, joissa oma joukkueeni (team Awesomer) pärjäsi melko hyvin.

Corn hole

1 kommentti: