Double Decker

Pienen blogihiljaisuuden (kiireinen viikko) jälkeen kirjoittelen hieman tästä viikonlopusta, jolloin täällä järjestettiin odotettu Double Decker Arts Festival.

Tapahtuma on Oxfordin keskusaukiolla järjestettävä ilmainen tapahtuma, joka keskittyy käsitöihin, taiteeseen ja elävään musiikkiin. Hengenravinnon lisäksi myös fyysistä puolta on muistettu ja lauantaiaamu starttasi keveästi juoksukilpailulla. Itse osallistuin elämäni ekaan kisakymppiin ja mäkisestä maastosta sekä vauhdikkaasta aloituksesta huolimatta matka sujui hyvin aikaan 53:03. Ja vielä ikäryhmäni viidenneksi, jei! Edellisviikon olin tarkkaan seurannut säätiedotuksia, jotka edellisiltaan saakka lupasivat rankkasadetta juoksuaamuksi. Herätessäni kun katsoin ikkunasta ylös, ilokseni huomasin, että sää oli kuiva, pilvinen ja juoksusäänä täydellinen. Ilmeisesti luvatut rankkasateet ja ukkoskuurot olivat juuri kiertäneet Oxfordin.

Minä ja juoksukaverini Lauren

Periamerikkalaiseen tapaan kisan jälkeisinä palautumiseväinä paikkansa olivat löytäneet suklaahippukeksit, browniet sekä pizzat. Onneksi hedelmiäkin löytyi ja nappasin niitä mukaani myös kotiinviemisiksi.

Puoliltapäivin otin pyörän alleni ja siirryin kohti keskustaa, missä festivaalitunnelma oli jo katossa ja lämpötila kivunnut mukavaan +23 saakka.

Meni hetki ennen kuin tajusin sen olevan nukke

Kiertelin kojuja, katselin ympärilleni ja kuvailin hieman.

Paikalla tuntui olevan koko kaupunki, tunnelma oli leppoisa ja ihmisillä tuntui olevan hauskaa. Ilmaisia konsertteja oli noin 1,5 h välein, kävin kuuntelemassa niistä muutaman päivällä.

Like father like son

Iltapäivällä törmäsin muutamaan tuttuun, joiden kanssa istuttiin hetki juomassa jääteetä ennen kuin siirryin katsomaan bmx-moottoripyörätemppuja paikallisen baptistikirkon parkkipaikalle. Kuulin, että tapahtuma oli yllättäen kirkon organisoima, temppuilijat olivat kristitty lähetysryhmä, joka kulki monessa paikassa kertomassa lähetyssanomaa. Viime viikolla olivat olleet kaverini mukaan Perussa. Itse en sanomasta suuremmin perusta, mutta temput olivat hienoja.

Ennen illan Drive by Truckersien keikkaa lähdin kaverini kanssa etsimään syötävää. Olin halunnut jo pitkään testata paikallisne thaimaalaisen, joten suuntasimme sinne. Sudennälkäisenä en jaksanut kaivaa kameraa esille, mutta tuoreet kevätrullat sekä riisinuudeli-kana-kasvis-hässäkkä maistuivat erinomaisilta. Vatsa täynnä suuntasin takaisin aukiolle illan viimeistä keikkaa varten.

Bändi ei soittanut kovin montaa lempibiisiäni, mutta hyvän keikan heittivät kuitenkin ja katsomassa oli paljon väkeä. Keikan loputtua päätin lähteä takaisin kämpälle ja aukion yli kävellessäni ihmettelin, missä ammutaan ilotulituksia kun välähteli niin hienosti. Mietin vielä hetken, kun ääntä ei kuulunut kunnes jyrähti. Ukkonen. Ja melkein yllä. Äkkiä pyörälle ja pikaista vauhtia vajaan 5 km matka. Salamointi oli melkein jatkuvaa, välillä näkyi todella upeita ja selvärajaisia salamoita. Useasti teki mieli pysähtyä, kaivaa kamera esiin ja toivoa, että saisi hyvän kuvan. Onneksi järki pelasi, enkä pysähtynyt. Valehtelematta noin 2 min siitä, kun pääsin sisälle, alkoi rankkasade. Ukkonen oli Oxfordin yllä melkein koko yön ja jyrinä oli kovaa.

Oluenystävien kokoontumisajot...

... ja mitä minä siellä tein? Lauantaina lähdin muutamien kavereiden kanssa tutustumaan Oxfordin olutfestivaaleihin, jotka järjestettiin ensimmäistä kertaa. Paikaksi oli valikoitunut hieman kaupungin ulkopuolella oleva Castle Hill, joka on upealla paikalla mäen harjalla sijaitseva tila. Vaikka olut ei minulle yleensä maistukaan, olin silti mielelläni mukana, varsinkin kun sain selville, että muutamia siiderimerkkejäkin olisi tarjolla.

Oli siellä uima-allaskin

Lipun hintaan kuului elävää musiikkia, pieni maistelumuki ja mahdollisuus maistella yli 140 erilaista olutta niin paljon kuin viiden tunnin aikana vain ehtisi. Tästä näkökulmasta voisi olettaa että neljännen tunnin paikkeilla festivaalikansa vaeltaisi olutpisteeltä toisille nelinkontin, mutta yhtään liian humalaista henkilöä ei yllättäen vastaani tullut. Pientä hiprakkaa ja iloista väkeä.

Iloinen maistelija keran maisteluannoksen

Maisteluannokset olivat hyvin minimaalisia, yleensä muutama sentti mukin pohjalle. Muutaman pakollisen olutmaistiaisen jälkeen keskityin lähinnä siidereihin ja belgialaiseen omena-lambiciin, joka maistui aivan omenaiselle pääkallokarkille. Lambic-pisteen heppu oppikin tuntemaan minut kun piipahdin pisteellä ehkä muutaman kerran liikaa. Siidereistä lemppareikseni nousivat kirpakka Granny Smith sekä inkivääri-omenasiideri. Seuralaisteni suosikkeja olivat mm. kahvistout ja bourbon-olut. Suurin osa oluista oli pulloissa, mutta löytyi yksi vähän erilaisempi tarjoilumuoto, kuten alta näkyy.

Chris ja Abby olivat varustautuneet syötävillä kaulakoruilla. Vastaavanlaisia näkyi monilla muillakin maistelijoilla, loistoidea.

Maistelualue sijaitsi päätalon takapihalla isossa teltassa. Talot sijaitsivat mäen laella ja nurmialuea levittäytyi alas rantaan, minne käppäilimme hetkeksi istuskelemaan ja nauttimaan auringosta.

Festareille sai ostaa myös VIP-lipun, johon kuului paikallisten ravintoloitsijoiden valmistamaa olut-ruokaa ja opastusta oluen ja ruoan yhdistämiseen. Yllättäen saimme kutsun viimeiseen maistelutilaisuuteen, joten istuimme sitten kiltisti tuoleihin ja keskityimme pulled pork -leipään, oluella maistettuun bbq-kastikkeeseen sekä kaurapuurokekseihin, joiden nesteenä oli käytetty vain olutta. Pulled pork on ollut kokeilulistallani täällä, joten sain senkin nyt raksittua yli. Ja maistui niin hyvältä.

Kellon tullessa kuusi, bileet päättyivät ja nousimme takaisin etukäteen ostettuun shuttle-kyytiin, joka kuljetti meidät takaisin Oxfordiin.

Tyhjä muki joten kai tässä voi jo lähteä

Oli hyvä, että oli panostettu kovasti siihen, etteivät ihmiset ajaisia omilla autoilla ja shuttle edestakaisin oli melko edullinen. Kuitenkin tuntui hassulta, että kyyti vei juhlijat takaisin parkkipaikalle, jonne he olivat omilla autoillaan ajaneet ennen tapahtumaa, ja samoilla autoilla näkyi moni ajavan myös takaisin.

Osa matkusti hieman kyseenalaisesti

Me kävelimme läheiseen meksikolaiseen illalliselle. Parhain ja pahin oli ehdottomasti loputon virta lämpimiä ja jäätävän hyvän makuisin tortillasipsejä. Kaupan pussitavara jää kyllä kauas kakkoseksi.

 Sain ensimmäistä kertaa eteeni annoksen, jonka koko oli häkellyttävä. Kanapihvi oli käteni kokoinen ja sen lisäksi oli vielä lisukelautanen täynnä riisiä, papuja, salaattia ja quacamolea. Doggy bag!

Walmart wierdos, vol. 2

Seuraava listaus käsittelee suolaisia löytöjäni. Amerikka on välipalojen ja pikkuherkkujen luvattu maa ja niitä on tarjolla joka lähtöön ja joka paikassa. Kaikkea saa pikkupusseissa mukaan otettavaksi ja usein ihmisillä näkee olevan mukana ainakin yksi pussi sipsejä tai naksuja. Ja usein niitä syödään myös osana lounasta. Walmartissa on jokaisen kassan kohdalla hyllyllinen sipsejä, totta kai myös perinteiset suklaapatukkojen ja purukumien valikoimat löytyvät.

Kaikkea saa purkissa, siis ihan oikeasti kaikkea. Kuten siansorkkia.

Suolaton, rasvaton, sokeriton, vähemmän suolaa, vähemmän rasvaa ja vähemmän sokeria. Mainoslauseita löytyy joka paikasta ja purkista. Esimerkiksi tässä upea löytöni, rasvaton juusto. En edes halua kokeilla, pussin läpi näytti vähän sahanpurulta. Luulen että maku ja tuntuma vastaavat mielikuvaa.

Ja jotta ei menisi liian kevyksi, on saatavilla myös isoja kokoja, perheellisille. Tai vain yksinasujille, jotka pitävät majoneesista. Neljän litran tonkassa.

Valmiiksi paistettuja pekonin murusia on helppo lisäillä joka paikkaan. Vaikka eväsjogurtin päälle. Ja vielä oikeita pekonin palasia, ei mitään leikkipekonia.

Jenkkien suuri rakkaus mac & cheese eli makaronia juustolla. Monessa eri maussa, helposti evääksi. Erään paikallisen ravintolan "kasvikset" kohdasta löytyy mm. macaroni & cheese. Koska makaroni on kasvis. Piste.

Sipseistä täällä tunnutaan erityisesti pitävän ja niitä löytyy joka lähtöön. On toisaalta mukavaa, että sipsejä myydään jättipussien lisäksi myös pienemmissä kerta-annospusseissa, mutta tällainen 32 pikkupussin yhteispakkaus vähän vetää mattoa koko konseptin alta.

Täydellinen, ruokaympyrän mukainen lounaspakkaus: lunchables. Löytyy viljatuotteita (keksit), proteiinin lähde (kalkkunaa ja cheddar-juustoa), on 35 % vähemmän rasvaakin, mukana myös hedelmänmakuinen (siis ei hedelmää sisältävä) mehu ja vielä värikkäitä karkkeja (nehän ovat melkein kuin kasviksia).

Ja jos haluat maustaa poppiksesi itse, on valittavana esim. voinmakuinen popkorniöljy. Voinmakua leivontaan saa mm. voi-aromilla. Voi, miksi ei vain käyttäisi voita?

Grove bowl

Viikonloppuna yliopistolla oli Grove Bowl -tapahtuma eli viikonloppu oli täynnä urheilua ja muuta tapahtumaa. Perjantaina illalla oli ilmainen konsertti yliopiston keskellä olevassa The Grove -puistossa. Konsertin aloitti Jerrod Niemann, country-bändi, jonka keikan jaksoin kuunnella, koska haluaisin kuulla illan pääesiintyjän eli Grace Potterin.

Jerrod Niemann, jolla oli monta biisiä oluenjuonnista

Grace Potter

Ihmisiä oli kerääntynyt Groveen reilusti, osa oli tullut paikalle jo hyvissä ajoin eväineen ja kylmälaukut täynnä olutta. Pimeässä kuvaaminen oli melko haastavaa, mutta sain muutamia kivoja kuvia.

Lauantaina oli lämmin, tai kuuma päivä, ja halusin olla ulkona mahdollisimman paljon. Onneksi tapahtumaa oli ja päätin piipahtaa elämäni ensimmäisessä jenkkifutisottelussa, koska sellainen kerran järjestettiin kauden ulkopuolella. Kyseessä oli harjoitusottelu yliopiston oman joukkueen kesken ja se sisälsi paljon drillejä (jonkinlaisia lyhyitä harjoituksia) kesken itse pelaamisen. Ja palkintojen jakoja. Eikä pisteitä edes laskettu, joten olin vähän sekaisin.

Siitä huolimatta, että kyseessä oli harjoitusottelu, oli katsojia paikalla kuulemani mukaan yli 20.000 ja se oli vasta vajaa puolet koko stadionin paikoista. Yleensä oikeissa peleissä penkit ovat täpötäynnä. Tunnin verran jaksoin katsoa ja tajusin samalla yhden syyn amerikkalaisten ylipaino-ongelmalle. Jalkapallo-ottelussa ei ole muuta tekemistä kuin syödä, ja ruoka jota kojuissa myydään koostuu lähinnä hampurilaisista, juustoisista nachoista ja sipseistä. Itsellä eväänä oli sushia ja, ylläriylläri, porkkanoita.

 Kokeilin kameran panoraamakuvausta valtavan jalkapallostadionin ikuistamiseen

 Snowcones eli jäähilettä ja jotain ihmeellistä siirappia

Sunnuntaiksi olin saaut kutsun kansainvälisten opiskelijoiden tapaamiseen. Pyrin muutaman kerran viikossa käymään muutamissa pienemmissä tapaamisissa, joita itseasiassa vetävät ryhmäni jatko-opiskelijat, joten niihin on senkin vuoksi helppo mennä mukaan. He järjestivät mukavaa kevätpuuhaa erään opiskelijan asunnolla, tai pieni talo se oikeastaan oli. Pihalle oli katettu pöydät ja pation nurkassa kiehui vanha tuttu eli crawfish boil.

Makean mausteiset ppelsiinit jakoivat mielipiteitä

 Siinä on resepti, mausteet vain puuttuvat

Jälleen oikein maukkaita rapuja ja varsinkin sipulit sekä maissit veivät kielen mennessään. Lisäksi pelailtiin pihapelejä, joissa oma joukkueeni (team Awesomer) pärjäsi melko hyvin.

Corn hole

Tornado watch

Toissa yönä oli päällä kevään ensimmäinen tornado watch, mikä tarkoittaa että sääolosuhteet ovat otolliset tornadojen syntymiseen. Kyseessä ei siis ollut tornadovaroitus, jolloin tornadoja on oikeasti syntynyt. Päivä oli ollut kuuma ja kostea, +27, ja illalla alkoi kova tuuli, jonka ulvonta piti minua hereillä yöllä. Yöllä alkoi myös ukkostaa ja salamat valaisivat taivasta melko usein. Aamuyöstä alkoi sade, joka jatkui pitkälle iltapäivään saakka.

Tornadojen katselu oli aamulla jo ohitse ja oli lähdettävä kampukselle. Vettä taivaan täydeltä, kaduilla välillä useampi sentti vettä ja minulla kumpparit Suomessa. Loistoyhdistelmä. Onneksi hätä keinot keksii ja löysin itselleni sadekengät.

Repussa mukana sitten kuivat sukat ja kengät, jotka vaihdoin aina sisätiloissa jalkaan. Aamusella kun oli vielä lämmin, oli oikeastaan aika mukava tallustella vesisateessa läpsyttimillä. Sai astua lätäkköihin ja vesi huljahteli jaloissa. Kuin lapsena.

Olen tainnut aiemminkin mainita paikallisten naisopiskelijoiden keskuudessa olevan pukeutumistyylin eli lyhyet urheilushortsit sekä löysä lyhyt- tai pitkähihainen paita, joka on yleensä yhtä pitkä kuin shortsit. Monet näyttävät siltä kuin olisivat kiireessä aamulla nousseet sängystä ja noukkineet lattialta ensimmäiset vastaantulevat vaatteet eli pyjamapaidan ja juoksushortsit. Asia voisi ollakin näin, mutta yleensä tukka on laitettu ja kasvoilla meikki. Ja tyylistä pidetään kiinni myös sateella: kumpparit ja sateenpitävä takki osataan laittaa päälle, mutta housut jäävät edelleen kotiin.

New Orleans, sunnuntai

Olimme aamupalaa varten kyselleet hostellilta hyviä vinkkejä ja suuntasimme parin korttelin päässä sijaitsevaan Surrey's Cafe & Juice Bar -nimiseen pikkukahvilaan, joka oli täynnä sunnuntaibrunssin viettäjiä. Pienen odottelun jälkeen meille vapautui pöytä ja pääsimme ruokalistan kimppuun.

Paikan aamiaislista oli valtaisi ja lopulta päädyin tilaamaan munakastyyppinen ratkaisu paistettujen perunoiden ja tortillalettujen kera. Matkatoverini suosi makeaa aamiasvaihtoehtoa eli paikalliset köyhät ritarit. Listalta löytyi mm. pannukakku, jonka bongasin viereisestä pöydästä, mutta kuva jäi ottamatta. Jälkikäteen todistusaineiston puute harmittaa, koska pannari oli ison lautasen kokoinen, jättimäinen, kokoa "pizza".

Pain Perdu

Olimme päättäneet lähteä takaisin Oxfordiin vasta iltapäivästä, jotta meille jäisi mahdollisimman paljon aikaa vietettäväksi New Orleansissa vielä sunnuntainakin.

Musiikkia pääsi kuuntelemaan jokaisessa kadunkulmassa

Turistikävelyn lisäksi kohteena olivat pääsiäisparaatien seuraaminen. Olimme tietoisia ainakin kolmesti eri paraatista, joista viimeinen jäi aikataulujen vuoksi näkemättä.

Juhlallisuudet alkoivat aamupäivästä jumalanpalveluksella, tai messulla, johon osallistuivat myös paraatin osallistujat.

Papit viihtyvät kuvattavina ja jututettavina niin pitkään kun halukkaita riitti

Pukeutumiskoodi oli melko juhlallinen ja paraativäki tuli kirkosta kantaen koristeltuja koreja täynnä pehmoeläimiä ja pääsiäiskarkkeja. Autoihin siirtymisen jälkeen ensimmäinen paraati pääsi käyntiin ja pääsiäiskorien sisältö hupeni lapsille ja lapsenmielisille.

Toinen paraati oli hieman epävirallisemman oloinen ja karnevaalitunnelmaa oli enemmän. Satuin törmäämään paraatin alkuun aivan sattumalta, kun kiertelin yksin pitkin katuja matkatoverini ollessa päivän toisessa messussa, jonka ei vetänyt minua puoleensa. Tässä paraatissa oli autojen lisäksi myös "lauttoja" eli isoja koristeltuja lavoja, joilta osallistujat heittelivät yleisölle pääsiäiskrääsää ja helminauhoja.

Harmikseni kamerasta loppui akku juuri kriittisellä paraatihetkellä, joten päädyin sitten maltillisesti keräilemään pääsiäiskrääsää ja helminauhoja. Mardi Gras'n aikaan kadut ovat kuulemma täynnä kyseisiä helminauhoja niin ettei asfalttia näy ja kävely on vaarallista helmien pyöriessä jalkojen alla.

Ennen kotiinlähtöä piipahdimme vielä paikallisessa diner-tyyppisessä ravintolassa heittämässä jambalayat naamaan. Matkatoveri piipahti vielä hakemassa naapurissa sijaitsevasta kahvilasta beignet'n, mutta itse jätin kyseisen herkun välistä. Maistui kuulemma siltä itseltään eli friteeratulta taikinapallolta kera tomusokerin.

Iltapäiväksi ja illaksi oli luvattu rankkasadetta, joka alkoikin sopivasti melkeinpä sillä sekunnilla kun istahdimme autoon. Ensimmäinen tunti kotimatkasta olikin melkoista matelua, kun vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Onneksi matka sujui kuitenkin loppujen lopuksi hyvin, vaikka viidennen ajotunnin jälkeen alkoikin jo väsymys painaa.

Kaikenkaikkiaan reissu oli todella onnistunut, vaikka kaikkia kohteita, joita olimme aluksi miettineet, emme ehtineetkään käydä läpi. Listalle jäivät vielä ainakin hautausmaat (vainajat haudataan aina maan päälle) ja St. Charles Avenuen läntinen pääty ja siellä sijaitseva Aubudonin puisto, eläintarha ja yliopistoalueet.