tiistai 12. maaliskuuta 2013

Walmart wierdos vol. 1

Suurta hupia minulle on täällä olon aikana ollut ruokakaupoissa pyöriminen, saan helposti muutaman tunnin kulumaan vain kuljeskelemalla ympäri ja katselemalla mitä kaikkea vastaan tulee. Outouksia nimittäin riittää ja ajattelin niitä listailla tähän myös itselleni muistiin. Aloitetaan makeilla "herkuilla", joita löytyy monenlaisia ja moneen makuun. Useista näistä olin  jo aiemmin lukenut tai tutustunut niihin elokuvien tai tv-sarjojen kautta. Minusta on hulvattoman hauskaa löytää näitä kaupoista, maistamaan en vielä ole yhtäkään uskaltautunut, ja voi olla, etten missään vaiheessa kokeilekaan.

Ensimmäisenä silmiin osuivat poptarts-nimiset leivänpaahtimessa lämmitettävät leivonaiset, joita aamiaiseksikin syödään. Kahden leivonnaiskuoren välissä on "makutahna". Makuja löytyy kaikenkaikkiaan 29, mm. mustikkamuffinsi, villi vesimeloni, kanelipulla, suklaahippu, suklaahippukeksitaikina, s'mores, mansikkapirtelö, suklainen bananasplit, kurpitsapiirakka ja gingerbread. Herkullista! Ja oikeaa hedelmääkin sisällä!


Seuraavana herkkuna esittelyyn pääsee rice krispies treat eli riisimuroherkku, jonka aineisosaluettelo on lyhyt ja ytimekäs: riisimurot, sulatettu voi ja vaahtokarkki. Näin näitä livenäkin kun kävin syömässä yliopiston asuntolaruokalassa, mutta maistamatta jäi. Ilmeisesti tätä herkkua valmistetaan myös eri makuvariaatioissa ja erilaisilla lisäyksillä, kuten suklaahiput, toffee, kondensoitu maito, pähkinät, maapähkinävoi ja M&M:t.


Hyytelöt, paikalliskielellä jello, vaikuttavat olevan myös suosiossa. Ainakin sen perusteella, että kaupoissa niille on uhrattu valtavasti hyllytilaa, sekä kylmällä että lämpimällä puolella. Varsinaisen Jell-O -myyntinimen omaava brändi myy kyseistä tutisevaa herkkua sekä gelatiini- että vanukasmuotoisena, makuvaihtoehtoja taas kerran kymmeniä. Hyytelöitä löytyy muiltakin merkeiltä ja niitä saa myös hyvin mielenkiintoisina muotoina. Gelatiinihyytelöä tietysti mainostetaan hienoin ja vaikuttavin mainoslausein "rasvaton ja vähäsuolainen". No ylläri, jos ainesosat ovat gelatiini ja sokeri/makeutusaine. Ja miten upeat värit, varmasti luonnollisia väriaineita.


Peepsit ovat vaahtokarkeista valmistettuja makeisia, joita myydään sesongin mukaisesti erilaisissa muodoissa. Pääsiäisen lähestyessä kaupasta löytyi hyllymetreittäin erilaisia pääsiäiskarkkeja ja suklaamunia, sekä myös teemaan sopien tipuPeepsejä, monissa eri väreissä.

Siellä ne tipuset kurkkii

Löytyi hyllyjen välistä jotain tuttuakin.


Jotta kaikkien herkkujen jälkeen ei tulisi liiaksi makean nälkä ja herkuttelut jäisivät omalta kohdalta hieman vähäisemmiksi, nappasin kuvan myös asiaa auttavista rakeista. Jäivät kuitenkin ostamatta.

Näitä kun ripottelee kakun päälle, niin ei tee mieli toista palaa! Ja voi olla, että ensimmäinenkin jää syömättä.

1 kommentti:

  1. Tänänä lauantaina piipahdimme Esan kanssa Kuopiossa, paluumatkalla kävimme ruokaostoksilla Päivärinteen isossa marketissa.
    Kierros päättyi Esan löytämään "pikkuameriikkaan", hetken hyllyejn edessä seistessämme tuntui, kuin olisit sinä siinä kolmantena. Tuotteista osa ihka samoja! Hassua.

    VastaaPoista