torstai 7. maaliskuuta 2013

Sali-Oxford Square-Walmart

Päivä on taas ollut täynnä kaikenlaista, vaikka mitään virallista ei tänään ohjelmassa ollutkaan. Väsy alkaa tuntua kun tässä päivällisen (tein todella hyvää papu-tomaatti-katkarapumuhennosta) jälkeen istuskelen kirjoittelemassa postausta. Aamulla oli melkoisen kylmä ja tuuli oli välillä todella viimainen. Onneksi aurinko kuitenkin paistoi ja piristi mieltä. Piipahdin aamulla jälleen kuntosalilla, jonka jälkeen olin suunnitellut hakevani lounasta ylioppilaskunnan talon food courtista. Nappasin syötäväksi jo edellisenä päivänä katselemani sushilajitelman, vielä melko edulliseen alle 7 dollarin hintaan. Hyvin upposi vaikka vähän epäilyttävältä näyttääkin.

Sain tänään Katelta oleskeluni ajaksi lainaan pyörän, mistä olin hyvin innoissani. Oxford on sen verran pieni kaupunki, että paikasta toiseen pääsee melko helposti pyöräilemällä ja julkinen liikenne oman asuntolani luo päättyy illalla kuuden aikaan ja viikonloppuisin ei ole käynnissä ollenkaan, joten pyöräily mahdollistaa nopeamman ja vähän kauemmas suuntautuvan liikkumisen. Päätin siis lähteä piipahtamaan Oxfordin keskustassa, Squarella, jonne oli helppo suunnistaa kampusalueelta. Katua suoraan ja olet perillä. Ihmisten ystävällisyydestä sain taas muistutuksen, kun piipahdin hakemassa ketjuihin öljyä Katen suosittelemassa pyöräkaupassa. Ilmoitin kenen ohjaamana sinne olin tullut ja pyöräni nostettiin sisälle ja ketjuihin pistettiin öljyt, ilmaiseksi.
Terveisiä kaikille!

Square on nimensä mukaisesti iso aukio, jonka keskellä kohoaa iso rakennus, josta en vielä tiedäkään sen enempää. Rakennuksen ympäri on mahdollista ajaa autolla, eli aukio on vähän kuin iso liikenneympyrä, joten ei erityisen kävelijäystävällinen keskusalue. Squaren ympäristössä on pieniä kauppoja, ravintoloita, pubeja ja kahviloita, joissa yhdessö piipahdin. Square Books on pieni ja viihtyisä kahden kerroksen kirjakauppa, jonka yläkerrassa oli kotoisa kahvila nojatuoleineen ja sohvineen. Istahdin hetkeksi lattelle (hyvää) kirjoittamaan alakerrasta ostamiani postikortteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti