sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Viikonlopun viettoa

Lauantaiksi oli luvattu aurinkoa ja lämpöä, joten aloitin viikonloppuni ulkoilemalla. Kartta käteen, bussikortti taskuun ja tutustumaan Oxfordiin juosten. Kymmenen aikaan aamulla yliopistoalueen ohi hölkkäillessäni huomasin, että jotain hälinää oli tapahtumassa, koska autoja oli kerääntynyt teiden varsille, parkkipaikoilla oli opastus ja ihmisiä paljon liikkeellä. Sain selville, että yhden jälkeen iltapäivällä oli alkamassa yliopiston baseball-ottelu, ilmeisen suosittu tapahtuma. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että amerikkalainen jalkapallo on yliopiston ykköslaji, mutta sen kausi on juuri päättynyt.


Olin oikeastaan aika harmissani tästä, koska olin toivonut pääseväni kokemaan aidon amerikkalaisen jalkapallo-ottelun tunnelman ja sen aikana ja jälkeen vietettävät tailgate-juhlat. Tailgate party on tapahtuma, joka yleensä pidetään auton avoimen takaluukun läheisyydessä erilaisten urheilutapahtumien yhteydessä, tarjolla on yleensä alkoholipitoisia juomia ja grilliruokaa kuten hampurilaisia, hot dogeja ja kaalisalaattia. Täällä The Grove on paikka, jonne tailgate-juhlat pystytetään. The Grove on yliopiston keskellä oleva laaja nurmialue, joka alunperin oli epävirallinen tailgate-alue, mutta 50-luvulla siitä on tullut koko yliopiston suuri traditio ja The Grove täyttyy juhlijoista amerikkalaisen jalkapallon pelien aikana. Autoja ei ole viime vuosikymmeninä nurmikolle saanut tuoda, joten teltat ovat korvanneet takaluukut. Ilmeisesti tailgate-juhliin liittyy jotain hyvin merkityksellistä, sosiaalista ja tärkeää, koska niihin panostetaan paljon, mukana voi olla parhaat astiat, hienot pöytäliinat ja hopealusikat, mutta tottakai mukaan mahtuu myös muovikuppeja, oluttynnyreitä ja sipsipusseja. Löysin netistä jopa pitopalveluita, jotka tarjoavat täydellisen tailgate-kokemuksen ruokineen, telttoineen, sähköineen, musiikkeineen, telkkareineen ja tuoleineen. Jotenkin tuntuu, että itse peli jää vähän varjoon. Mutta ilmeisesti tailgate-juhlat ovat tärkeä sosiaalisten suhteiden luomisen ja ylläpitämisen sekä joukkueen kannattamisen kannalta. (Kuva: Ole Miss: The Grove)

Lenkin jälkeen päätin napata pyörän alleni ja hurauttaa Squarelle eli keskustaan. Matkaa kertyi viitisen kilometriä yhteen suuntaan ja pyörällä se sujui nopsaaan. Pyöriskelin kaupoissa ja pikkuliikkeissä, löysin myös Square Books -kirjakaupan pienen Off Square Books -sivupisteen, jossa myytiin monenlaista pientä tavaraa sekä käytettyjä kirjoja. Olin toivonutkin löytäväni edullisia kirjoja jostain, koska mielelläni lukisin nyt enemmän kun siihen on aikaa. Löysinkin muutamia hyvältä vaikuttavia kirjoja muutamalla dollarilla ja nappasin yhden mukaani. Kirjan kanssa suuntasin läheiseen frozen yogurt -paikkaan, jossa sain nauttia ensimmäisen amerikkalaisen froyoni. Tätä olen odottanut! Frozen yogurt jogurtista tehtyä jäädytettyä "pehmistä", mutta tavallista jäätelöpehmistä kirpeämpää ja happamampaa. FroYo-paikassa sai ensin maistella eri makuja, jonka jälkeen niitä sai pursottaa haluamansa määrän kuppiin. Sitten päälliset! Tiskin täydeltä kaikkea "roskaa", jota heittää kuppiin sekaan. Hedelmiä, marjoja, keksinpalasia, erilaisia suklaahippuja, pähkinärouheita, nonparelleja, kylmiä ja kuumia kastikkeita, nallekarkkeja, M&M-karkkeja, keksitaikinapaloja. Sen jälkeen koko komeus punnittiin ja maksettiin painon mukaan. Ensimmäisellä kerrallani yritin olla varovainen, koska isoon kuppiin olisi mahtunut vaikka mitä enkä halunnut maksaa 10 dollaria jogurtista. Päädyin suklaa-, metsämansikka- ja persikkajogurtteihin, päälle heittelin mansikoita, kookoslastuja, suklaahippuja ja mustikoita. Kupin kanssa ulos penkille ja kirja esiin.

Illalla iski väsymys oikein urakalla ja olin nukkumassa jo ennen kymmentä. Onneksi olin kotoa ottanut reissuun mukaan "silmälaput", joiden avulla aamuaurinko ei minua haitannut vaan jatkoin unia melkein kellon ympäri. Teki hyvää ja ilmeisesti tuli tarpeeseen. Sunnuntaipäivä onkin mennyt aika leppoisasti, vähän ulkoilua ja treenailua, opiskelua ja ruoanlaittoa. Ulkona alkoi iltapäivällä kova sade, joten suunnittelemani kevyt kävely taitaa jäädä väliin. Nyt on sitten hyvää aikaa keskittyä tekemään tylsiä viimeistelyä artikkeliin, jotta sen saisi lähetettyä luettavaksi. Blääh.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti