tiistai 5. maaliskuuta 2013

First day on campus


Ensimmäinen varsinainen päivä yliopistolla valkeni aurinkoisena ja heräilin mukavan ajoissa, joten käväisin heittämässä myös aamulenkin läheisellä polulla, jota minulle oli suositeltu edellispäivänä. Polku oli hyvänoloinen ja näinkin siellä oravien lisäksi kaksi peuraa! Harmittelin, ettei kameraa ehtinyt ottaa esille tarpeeksi nopeasti. Päivä yliopistolla alkoi klo 9 kun toinen tutkimusryhmän ohjaajista, Kate, tuli hakemaan minut asunnolta ja hänen kanssaan kiertelin ympäri kampusta. Sain hyvän kuvan kampuksen keskusalueesta, missä kaikki minulle tärkeät paikat sijaitsevat. Seuraavaksi oli luvassa ID:n ja nettitunnusten hommaaminen sekä tapaaminen International Programsin kanssa. Lounasaikaan piipahdin syömässä erään asuntolan ruokalassa, ja sain hyvän kuvan paikallisten ruokavaliosta, kun tarjolla oli pizzaa, jälkkäripöydän herkkuja ja limpparia. All you can eat -tyyliin. Onneksi tarjolla oli myös salaattia ja kasviksia ilman juustokuorrutusta, vaikka sekin kyllä oli hyvää. Outona yksityiskohtana panin merkille juomatarjoilun limpparipainotteisuuden, koska vettä en löytänyt mistään vaikka kuinka etsin. Tarjolla olisi kyllä ollut monenlaista ja -makuista kuplivaa. Onneksi oli oma pullo mukana.

Kiertelin kampusalueella, sää oli loistava ja oli mukava vain käveleskellä pitkin aluetta tutkiskellen paikkoja ja opetellen karttaa.

Lyceum - hallinto ja yliopiston johto

Oli hauska katsella ihmisiä. Panin merkille, että pukeutumistyyli täällä on hyvin erilainen kuin mihin olen tottunut esim. omien opiskelujen aikana. Naisilla tyypillisin vaatekerta tuntui olevan yliopiston oma college tai muu paita, lenkkarit ja joko urheilutrikoot tai -shorsit. Ja mitä ilmeisimmin he eivät urheiluvaatepainotteisuudestaan huolimatta olleet treenaamassa vaan matkalla luennolle tai vaikkapa kirjastoon.

Muutenkin kampusalue on kaunis, paljon punatiilirakennuksia ja varmasti kaunis kunhan kevät etenee. Nyt nurmikot ovat melko ruskeita ja muutenkin luonnon yleisvaikultema vähän harmaa ja lattea.

Kevät alkaa hiljalleen näkyä.

Kaikki rakennukset eivät ole kauniita, kun alla oleva ylioppilaskunnan rakennus. Kyseisessä paikassa sijaitsee mm. kirjakauppa ja food court, jossa on useita erilaisia pikaruokapaikkoja ja tilaa syödä hankkimansa eväät.

Student union

Oxfordissa on myös melko uusi ”julkinen liikenne” eli muutama bussilinja, jotka kulkevat kampusalueella sekä sen läheisyydellä muutamien asuntoloiden, kauppojen ja keskustan välillä. ID-korttia heilauttamalla bussilla pääsee kulkemaan ilmaiseksi ja aikataulutkin ovat melko hyvät arkisin klo 7-18 välillä. Hyppäsin sinisen linjan bussiin, joka kuljetti minut Walmartiin hakemaan uuden kuorman tavaraa. Walmart on oma lukunsa sinänsä, kirjoittelen siitä ja sen tuotteista myöhemmin oman postauksensa. Henkilökohtaisesti pidän kovasti ruokakaupoissa kuljeskelua ja tavaroiden tutkimista sekä kotona että reissussa, joten nytkin kului helposti parituntinen pällistellessä kaikkea outoa ja uutta. Mukaan tarttui taas vaikka kuinka paljon tavaraa ja myös puhelin prepaid-liittymän kera. Minulla oli mukana oma vanha puhelimeni mutta kävi ilmi, ettei sen käyttö ole mahdollista, koska täällä puhelin on aina ”lukittu” tietylle puhelinyhtiölle, joten mitä tahansa SIM-korttia ei voi laittaa mihin tahansa puhelimeen.

Innostumista Walmartissa

Walmartin edustalta hyppäsin uudelleen bussiin ja kampusalueella vaihdoin vihreään linjaan, joka kuljetti minut käytännössä kotiovelle. Asunnolla en ehtinyt kuin pyörähtää ja purkaa tavarat, sillä minua tultiin hakemaan päivälliselle, jonne oli tulossa muutamia ryhmän opiskelijoita. He veivät minut syömään Ajax diner -nimiseen paikkaan, jossa tarjoiltiin perinteistä ”southern foodia” eli kaikkea paistettuna ja friteerattuna suuren lihamäärän kera. He kertoivat minulle, että täällä kasvikset ovat yleensä vähän eri asia kuin muualla ja se tulikin selväksi listaa katsellessa. Veggies-nimikkeen alla nimittäin oli mm. macaroni and cheese, ja vihreät pavutkin tarjoiltiin pekonin kera. Sanotaanko, ettei iltapalalle ollut enää tarvetta. Porukka oli loistavaa ja nauravaista, joukkoon otettiin hyvin mukaan ja suunnittelussa oli jo monenlaista tekemistä.

Meatloaf with "veggies"

Huomisen ohjelmassa on tutkimusryhmän seminaari Kellyn kotona, toivottavasti myös normaali viikko-ohjelmani hieman raottuu samalla, osaan sitten järjestellä arkeani ja menojani paremmin. Olin myös aamusella ajatellut tarkastaa kampuksen kuntosalin/kuntokeskuksen, jonne kävin ostamassa jäsenyyden tänään. Tarjolla on perus kuntosalin lisäksi ainakin myös jumppia ja joogatunteja, joita odotan pääseväni kokeilemaan.

1 kommentti: