Ajattelin hieman postailla yliopistosta ja kampusalueesta (osa kuvista otettu aikoja sitten kännykällä). Postaus on ollut jo melkein valmiina pitempään, mutta vasta nyt sain otettua muutamat viimeiset kuvat. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kampusalue on keskittynyt muutaman tärkeimmän rakennuksen sekä keskusalue Circlen ympärille. Alueen keskellä on puistoalue, joka ympäri pääsee ajamaan autolla. Sen reunoilla on mm. psykologian laitos (Peabody hall), hallintorakennus (Lyceum) ja Grove eli suuri puistoalue. Lyceumin takana on kirjasto ja toinen pienempi puistoalue. Kartassa keltaisella on merkittynä itselleni tärkeimpinä mm. kirjasto (Circlen vasemmalla puolelle), ylioppilaskunnan rakennus (Circlen yläpuolella) sekä liikuntakeskus Turner Center (Circlen alavasemmalla).
Kampusalueen reunoilla on ilmeisesti lähinnä asuntoloita sekä fraternity/sorority -taloja. Amerikkalainen veljes/sisarkuntahomma on minulle täysin tuntematonta, en ole oikein asiaan perehtynyt mutta hienoja taloja näillä kreikkalaisin kirjaimin merkityillä porukoilla tuntuu olevan. Ja kampusalueella niitä on yhtä monta kuin on veljeskuntiakin, eli kymmeniä.
Kampuksella on paljon hienoja punatiilisiä rakennuksia ja ilmeisen kiintyneitä ovat täälläpäin pylväisiin. Niitä tuntuu löytyvät joka nurkalta ja vähintään joka toisesta rakennuksesta. Sekä yliopistoalueella että kaupungilla muutenkin.
Mukaan on mahtunut myös muutama rumempi kompleksi. Ja totta kai taideihmisten rakennuksen on oltava "taiteellinen ja moderni" eli betonista tehty kenkälaatikko, vaikka tarjolla varmaankin olisi ollut upeita punatiili- ja pylväsrakennuksia. Ylhäällä Meek Hall eli Department of Art ja alempana ylioppilaskunnan rakennus, joka rakennustaiteen helmi yhtälailla. Ainakin pylväät löytyvät!
Meek Hall / Student Union
Yliopistoalueella sijaitsee paljon asuntoloita, koska ensimmäisen vuoden opiskelijat (Freshmen) asuvat ilmeisesti kaikki kampusalueella. Heidän täytyy myös hankkia meal plan -eli koko lukuvuoden kattava maksullinen "ei-tarvitse-opetella-laittamaan-ruokaa-itse" -systeemi. Eli ateriat maksetaan etukäteen ja sitten vaan syömään.
Johnson Commons, jossa sijaitsee mm. ruokala
Kampuksella on monenlaista muistomerkkiä ja jonkun lahjoittamia kaaria ja pylväitä löytyy nurmikoilta ja puistoista. Alla muutama kuva Quad-nimisestä suihkulähteestä, jonka sijaitsee kirjaston takaisella aukiolla.





Siis minä voisin lähteä sinne opiskelemaan journalismia...?
VastaaPoista