Ennen festareita pysähdyimme lounastamaan pieneen vietnamilaispaikkaan, jonka erikoisuus oli pho-keitto. Hyvin upposi ja lämmin ruoka teki hyvää. Ja samalla tuli aukaistua elämäni ensimmäinen onnenkeksi, joka lupasi mainetta ja maallista mammonaa. En valita.
Piipahdimme hotellilla jättämässä tavarat sekä vaihtamassa festarivarustuksen päälle ennen suuntaamista kohti Tom Lee -puistoa, jossa tapahtuma järjestettiin. Perjantaina oli jo satanut melkoisesti, ja oletuksena oli, että festivaalikansa olisi tarponut puiston jo melko mutaiseksi. Emme olleet väärässä.
Mutaa!
Koko festivaalialue oli yksi valtaisa mutalätäkkö, joten kumppareille tuli käyttöä. Aivan kaikki eivät olleet ajatelleet varustusta etukäteen ja festarikansasta osa vaelsi sandaaleissa, osa lenkkareissa ja näkyipä muutamat korolliset (entiset) mokkasaappaatkin. Hankalinta oli silloin kun muta imaisi jalan, jonka saaminen irti oli hankalaa ihmisten töniessä ympärillä. Mutta kaatumisten määrä kuitenkin pyöreä nolla!
Port-a-potties
Patti Smithin lisäksi kuunneltua tuli kuunneltua Heartless Bastardsin, The Black Keysin, Big Boin ja The Rootsin keikat. Tarkoitus oli piipahtaa myös katsastamassa ZZ Top ennen iltamme päättänyttä Rootsia, mutta partaveikot eivät aloittaneet aikataulunsa mukaisesti ja päädyimme skippamaan heidät.
Vihdoin ja viimein pääsin maistamaan bataattiranskalaisia. Ja en halua enää palata tavallisiin.
Sunnuntaina alkuperäinen tarkoitukseni oli siis kierrellä pitkin Memphisiä, kunnes muut palaisivat festareilta ja koittaisi matka takaisin Oxfordiin. Olin etukäteen miettinyt, mitä tekisin varsinkin illan aikana, koska moni paikka ei olisi auki. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja porukan naispuoliset päättivät jättää sunnuntain välistä ja lähteä aiemmin takaisin. Miehet siirtyivät iltapäivällä takaisin kohti festavaalialuetta. Sitä ennen kävimme porukalla brunssilla, ja me naiset lähdimme viettämään iltapäivää vielä elokuviin ennen lähtöä takaisin.






Ei ole sattumaa, uudet ruoat ovat osa kokemusta siinä missä muutkin jutut. Ja kuvista muistaa myös, että tuotahan voisi kokeilla kotonakin.
VastaaPoistaMutta se Elvis, eikö ollut keikalla lainkaan?
VastaaPoistaäet
Elvis ei paassyt paikalle, valitettavasti. Oli jotain muuta menoa.
VastaaPoista