sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Day 15

Aamu alkoi sateisena ja koko päivä jatkui samanlaisena. Kylmää, tuulista ja sateista. Päätin heti aamupäivästä piipahtaa katsastamassa Chinatownin alueen. Joka puolella kiinalaisia kylttejä, kirjoitusmerkkejä ja pikkukauppoja, joissa myytiin mitä oudoimpia aasialaisia tavaroita ja ruokia. Katujen kyltitkin oli kiinalaisin merkein aakkoskirjoituksen lisäksi.




Pikaiseksi välipalaksi nappasin paikallisesta kahvilasta mukaani hassun keltaisen palluran, mango mochin. Mochi on japanilainen riisiistä valmistettu kakku, jonka "kuori" on sitkeää ja venyvää tahnaa, sisällä monenlaisia täytevaihtoehtoja, itselläni mangomakuista. Ei oikein tämän länsimaalaisen makuun ollut.


Sade alkoi piinaamaan enemmän ja enemmän, joten päätin paeta sisätiloihin. Olin jo aiempina päivinä katsellut paikallisia manikyyrejä ja pedikyyrejä mainostavia kosmetologiliikkeitä, joten sopivan sattuessa kohdalle, pistäydyin sisälle. Tulikin vietettyä mukava ja rentouttuva tunti istuskellessa hierovassa tuolissa lopputuloksena kivat uudet kynnet ja varpaissakin sähäkkä violetti sävy.


Nälkä alkoi olla jo kova, joten katsastin lähellä sijaitseva vietnamilaisen, jossa tilasin taas sateiseen päivään sopivaa lämmintä pho-keittoa. Ajattelin kokeilla jotain erilaista, joten kanan sijaan tilasin keiton kalapullilla. Näky ei ollut kovin viehättävä, maku melkolailla mitäänsanomaton. Nälkä kuitenkin lähti ja lämmin palasi.


Sää jatkui kurjana, joten päätin käyttää loppupäivän tuliaisten shoppailuun. Piipahdin taas Strand-kirjakaupassa ja päädyin alakertaan, jossa oli hyllytolkulla erilaisiin aiheisiin liittyvää kirjallisuutta.



Illaksi olinkin varannut itselleni lipun katsomaan stand up -komediaa Comedy Cellar -nimiselle klubille. Keikalla oli useampi esiintyjä, muutama oikein hyvä ja muutama vähän heikompi. Lipun hinta oli melko kohtuullinen, mutta kyseisellä klubilla täytyi listalta tilata vähintään kaksi tuotetta lipun hinnan lisäksi, omalla kohdalla päädyin syömään päivällisen komediaa katsellen.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Day 14

Maanantaiaamulle olin suunnitellut taas juoksua, tällä kertaa Central Parkissa. Tämä oli yksi reissun must-juttu ja puistossa olikin oikein mukava juosta. Mäkiä riitti, samoin polkuja, nähtävää, muita juoksijoita sekä paljon pyöräilijöitä. Juoksureissuun menikin sitten reilusti aikaa, koko aamupäivä kaikkine siirtymisineen ja metrovaihtoineen.

Pikaisen suihku/lounas-stopin jälkeen lähdin taas takaisin Manhattanille, tällä kertaa kohti Chelseaa ja High Line -puistoa.


High Line on yleinen puisto, joka on rakennettu vanhan, kaupungin yläpuolella kulkeneen rahtiliikenneradan pohjille. Vanhaa rautatiekiskoa näkyy siellä täällä ja puisto kiemurtelee talojen alta, välistä ja ohitse.


Viheralueitakin on rakennettu ja varsinkin isot, puhtaat nurmikkoalueet ovat perheiden suosiossa. Auringonpalvojille ja väsyneille kävelijöille löytyy tuolia ja penkkiä, joista joiltakin on myös hienot näköalat allaolevaan kaupunkialueseen.

 

Piipahdin myös Chelsea Marketissa, joka oli kauppahalli-tyylinen pieniä putiikkeja ja ravintoloita täynnä oleva kauppapaikka. Pizza ja kirja mukaan, ja takaisin yläilmoihin rentoutumaan ja lueskelemaan.


Lounasmusiikkia



Rennon iltapäivän jälkeen päätin lähteä katsomaan 9/11 -muistomerkkiä. Rakenteilla olevan Freedom Towerin juurella oleva muistomerkki oli monen pujottelun ja turvatarkastuksen takana. Vaikka USA:n tapahtumat tuolloin, terrorismi ja hyökkäykset tuntuvat melko kaukaisilta itselle, oli muistomerkki kuitenkin hyvin vaikuttava ja hiljensi.




Muistomerkin kiertämisen jälkeen kävelin vielä Wall Streetin business-alueella ennen palaamista takaisin Brooklyniin.



  
Muuttaminen on raskasta

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Day 13

Sunnuntain aloitin aamulenkillä, olin päättänyt juosta läheisen Williamsburgin sillan yli Manhattanille ja hölkkäillä hieman East Side Parkissa, josta oli kauniit näkymät Brooklyniin ja joelle. Olin etukäteen katsonut että Williamsburgissa olisi aamupäivästä pieni kirpputori rannassa, joten suuntasin sinne ensimmäisenä.





Kirpputorilta nappasin mukaani kana-tamalen, jonka voimin jaksoin kierrellä vielä Williamsburgin ja Bedfordin aluetta. Tämän päivän oli päättänyt muutenkin pyhittää Brooklynille, osittain siksi, että L-juna, joka kulki suoraan Manhattanille, olisi tiistaiaamuun asti korjauksessa, joten kulkeminen vaikeutui heti.




Kiertelyn jälkeen lähdin kohti Brooklynin keskusta-aluetta, jossa kiertelin downtownin ja Brookluyn Heightsin alueita. Myöhäiselle lounaalle pysähdyin pieneen sushi-ravintolaan, jonka takapatiolle ilmaantui pian tuloni jälkeen lisää suomalaisia.



 Lounaan jälkeen suuntasin kasvitieteelliseen puutarhaan, joka oli kaunis puistoalue täynnä mielenkiintoisia kukka- ja hyötykasvialueita. Iltapäivällä iski väsymys ja monen muun tapaan heittäydyin puutarhan isolle nurmelle päivänokosille.




Puutarhasta lähdön jälkeen jatkoin kävellen tutustumista Brooklyniin, piipahdin falafel-päivällisellä ja kävin katsomassa auringonlaskun Brooklyn Bridge -sillalta.





sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Day 12

New Yorkin sää oli majoittanani Susanan mukaan hyvin poikkeuksellinen toukokuun lopulle, koska tänäänkin satoi ja tuuli, lämpötila pysyi alle +13. Tiedossa olisi taas enemmän aikaa sisätiloissa, ja en ole niin kovin kiinnostuut erilaisten museoiden kiertelystä, joten päädyin ostoksille ja sateen välillä tauotessa myös kävelemään mm. 6th Avenuea ja Central Parkin laitaa kohti MET:ä (Metropolitan Museum of Art), jonne en kuitenkaan päätynyt jonojen ollessa sateisen päivän mukaiset.


Sateinen ja tuulinen Central Park oli kyllä viluinen, muttei aivan toppatakkitarvetta itselläni ollut. Säästä huolimatta juoksijoita löytyi aina.



 MET

Ostoksia varten päädyin kulkemaan 5th Avenuea etelään sekä pyöriskelin myös SoHon alueella. Viidennellä kadulla sijaitsi myös alla oleva Tiffanyn koruliike, mikä jäi kyllä väliin.


Rockefeller Centerin tornitalo 

Ja saman Centerin aukio legoilla 

Times Sqaure oli yllättävän hiljainen 

Times Squarella oli joku lego Star Wars -tempaus, jota jäin hetkeksi pällistelemään. Ja löytyipä sieltä R2D2 ja C3PO, joiden kanssa täytyi otta ryhmäkuva. Heti kun sain sovittua sopivan välin kaikkien kuvan haluavien pikkulasten kesken.

 


Lounaspaikaksi valikoitui pikaisesti pieni vietnamilaisravintolan, jonka kuuma kana pho-keitto lämmitti mukavasti kalsean kosteana päivänä.


Lähistöllä sijaitseva Little Italy:n alueen pääkatu tuli myös pikaisesti käveltyä läpi. Hierontaankin olisi voinut pysähtyä, mutta se jäi nyt tällä kertaa väliin.



Illalla päädyin lopulta leffaan, jonne kävin hakemassa vähän päivällistä Whole Foodsin salatti- ja lämminruokabaarista. Pimeässä en saanut kuvattua, mutta makoisaa oli. Leffaksi valikoitui The Great Gatsby, joka ei aivan täysin valloittanut.