tiistai 26. helmikuuta 2013

Varmoja ja alustavia suunnitelmia

Pientä verhon raoittamista liittyen matkasuunnitelmiini ja mietteisiini. Finnairin siivillä siis la 2.3. kohti uusia kokemuksia, Amerikasta ei henkilökohtaista haisua olekaan. Vain kuullut ja lukenut. Ehkä englantia osaavat ja jotain saa syödäkseenkin. Ehkä.

Mutta kaikenlaisen matkustamisen jälkeen tarkoitus on olla perillä tulevassa tukikohdassani sunnuntaina iltapäivästä, jolloin toivottavasti ehdin saada myös avaimet tulevaan solukämppääni, joka tulee olemaan "kotini" toukokuun loppuun saakka. Maanantaina ilmeisesti alkaa tiukkaakin tiukempi puserrus ja opiskelu tutkimusryhmän kanssa, tai ehkä ei. Ainakin minut kutsuttiin aloittamaan päivä perinteisellä, yhteisellä aamiaisella, jonka jälkeen täytyy varmaankin hoitaa käytännön asioita kansainvälisen toimiston kanssa. Sen enempää ei minulle olekaan tietoa itse Oxfordin oleskelusta ja tekemisistä. 

Kun kerran olen itseni Amerikkaan asti saanut, on tarkoituksenani hyödyntää se mahdollisimman hyvin, kokea ja nähdä paljon. Maaliskuun toinen viikko onkin sopivasti Spring Break, joten toivon, että itsellänikin olisi mahdollisuus tutustua lähiympäristöön silloin paremmin ja tehdä ehkä jonkin reissu hieman kauemmaskin. Mielessä siintää New Orleans, josta olen kuullut paljon hyvää ja mielenkiintoista. Kuuntelemaan jazzia ja syömään gumboa. Ilmeisesti Mardi Gras on juuri maaliskuun alkupuolella, mutta voi olla, ettei se aikataulullisesti täysin onnistu, vaikka upealta kokemukselta vaikuttaakin.

Olen vierailuni toisesta päästä ottanut aikaa juuri matkustelua ja kiertelyä varten, ja koulujen loputtua toukokuun 11. pv, on minulla vielä vajaa kolme viikkoa aikaa tehdä mitä haluan. Pohdinnassa ovat olleet reissaaminen itärannikolla ja lopulta New Yorkissa useamman päivän viettäminen ennen lentoa kohti kotoisaa ja toivottavasti kesäistä Suomea. Mietteissä ovat New Yorkin lisäksi käyneet Boston, jossa olisi mielenkiintoista käveleskellä Harvardin kampusalueella. Ja jos kerran akateemisia reittejä kuljetaan, niin New Haven ja Yalen yliopisto sattuvat myös melko lähelle niitä alueita, joita olen alustavasti miettinyt kierteleväni.

Mutta kaikenkarvaisia vinkkejä, matkakohteita, paikkoja ja ideoita voi/saa/toivotaan/vaaditaan kommenttiboksiin jatkojalostamista varten.

torstai 21. helmikuuta 2013

Än, yy, tee...

Tämä on matkapäiväkirja tulevasta 3 kk reissustani Yhdysvaltoihin, tarkemmin ottaen paikkaan nimeltä Oxford, Mississippi. Syvässä etelässä siis. Sinne lähden viemään eteenpäin jatko-opintojani, mutta ennen kaikki saamaan uusia kontakteja, kokemaan uusia asioita ja heittämään itseni mukavuusalueeni ulkopuolelle. Pitkään tätä reissua suunnittelin ja mietin, onneksi sille löytyi lopulta aika ja paikka.

Oxford, ei varmaankaan ole aivan englantilaisen kaimansa kaltainen ympäristö, mutta varmasti täynnä lämminhenkisiä ihmisiä ja itse asiassa Oxford on valittu viime vuonna erään sivuston TOP 10 College Towns 2012 joukkoon (http://livability.com/top-10/top-10-college-towns-2012/oxford/ms). Itse kaupungissa on parikymmntä tuhatta asukasta ja toinen mokoma opiskelijoita. Tutkimusporukka, johon liityn loppukevääksi, vaikuttaa helposti lähestyttävältä ja mukavalta sakilta, joka varmasti ottaa minut hyvin vastaan ja tekee olemisestani rentoa ja kodikasta. Ainakin näin rauhoittelen itseäni. Oxford valikoitui paikaksi täysin tutkimusryhmän professorin ja tutkimusaiheen vuoksi, koska ne ovat omien jatko-opintojeni kannalta merkittäviä ja varmasti saan paljon uutta ja merkityksellistä itselleni. Opinnoistani ei luultavastikaan suuremmin jauha, enemmän kertoilen kuulumisia arjestani perheelle, ystäville, tutuille ja tuntemattomille, jotka mahdollisesti tätä lukevat.

Lähtö lähestyy, viikon päivät vielä Suomen kamaralla olen ennen kuin lento kohti New Yorkia starttaa ja kaikki uusi alkaa. Jännitystä ei suuremmin ole ehtinyt tuntua ja unettomat yötkin loistavat poissaolollaan, koska viimeisiin päiviin asti on melkoisesti hommaa, jotta voi hyvin mielin lähteä rapakon taakse. Pakkailut puolivälissä, viisumi onneksi ollut jo kuukauden hanskassa, mutta monia pikkuasioita ja muistettavia vielä mielen päällä. Suomen pakkasista Mississippin kevääseen on melko haastava yhtälö, kun mieli tekee pakata villapaitaa ja toppahousua, vaikka perillä odottaa keväinen +10-15 sää.

Toivottavasti jatkossa saan itse otettua kuvia matkan varrelta tuomaan hieman väriä postauksiin, mutta tässä nyt hieman osviittaa kaupungin sijainnista.