maanantai 8. heinäkuuta 2013

Day 17

Torstai oli lähtöpäivä ja todella helteinen sellainen. Lentoni lähti vasta iltapäivästä, joten minulla oli aamusella aikaa vielä käydä Manhattanilla ja kiertelemässä paikkoja.




Piipahdin katsomassa Empire State Buildingin ulkoapäin, Central Railway Stationin sekä Madison Square Gardenin, ennen paluuta takaisin Brooklyniin hakemaan tavarat ja suuntaamaan kohti JFK:tä ja lopulta kohti kotia.

Helteisen aamupäivän pit-stop Bryant Parkissa

Legendary!

Kiertelin vielä hieman pitkin "naapurustoani" pienellä hyvästelykierroksella.



Ja kuitenkin kaikki

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Day 16

Viimeinen kokonainen päivä New Yorkissa alkoi juoksulla pitkin Hudson River Parkia ja sumuinen, mutta lämmin aamu oli mitä upein maisemiltaan ja tunnelmaltaan.


Päivän ohjelmassa oli myös Staten Islandin lautta, jolta näki myös Vapauden patsaan. Kuulemani mukaan Ellis Island oli vielä suljettu hurrikaani Sandyn jälkikorjausten vuoksi, mutta se ei ollut omalla kohdallani muutenkaan käyntilistalla.



 Sumu haittasi näkymiä

 Lauttareissulla olleet juutalaiskoulukkaat ihanine hiuskiehkuroineen

Staten Islandin lautan jälkeen lähdin kävelemään Manhattanin eteläkärjestä kohti pohjoista itäistä satama-aluetta pitkin.

Tarpeelliset päiväunet

Kyseisellä alueella sijaitsee monia kunnostettuja laiturialueita kuten Pier 17, johon oli rakennettu leppoisalle rentoilulle varustettu kaksikerroksinen hengailualuea, jonne monet työssäkävijät olivat jo lounaansa kanssa saapuneet.



Itse piipahdin syömässä Greenwich Villagen kasvisruokaa tarjoilevassa Quantum Leap -ravintolassa, jossa tilasin vegepurilaisen rakastetuilla bataattiranskalaisilla.


Loppupäivä meni kävellen pitkin Times Squaren aluetta ja illemmalla kävin hakemassa päivällissushit mukaan ja suuntasin Central Parkiin.



Times Sqauren poliisiasema on myös bling

Yksi monista M&M-karkkiseinistä




sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Day 15

Aamu alkoi sateisena ja koko päivä jatkui samanlaisena. Kylmää, tuulista ja sateista. Päätin heti aamupäivästä piipahtaa katsastamassa Chinatownin alueen. Joka puolella kiinalaisia kylttejä, kirjoitusmerkkejä ja pikkukauppoja, joissa myytiin mitä oudoimpia aasialaisia tavaroita ja ruokia. Katujen kyltitkin oli kiinalaisin merkein aakkoskirjoituksen lisäksi.




Pikaiseksi välipalaksi nappasin paikallisesta kahvilasta mukaani hassun keltaisen palluran, mango mochin. Mochi on japanilainen riisiistä valmistettu kakku, jonka "kuori" on sitkeää ja venyvää tahnaa, sisällä monenlaisia täytevaihtoehtoja, itselläni mangomakuista. Ei oikein tämän länsimaalaisen makuun ollut.


Sade alkoi piinaamaan enemmän ja enemmän, joten päätin paeta sisätiloihin. Olin jo aiempina päivinä katsellut paikallisia manikyyrejä ja pedikyyrejä mainostavia kosmetologiliikkeitä, joten sopivan sattuessa kohdalle, pistäydyin sisälle. Tulikin vietettyä mukava ja rentouttuva tunti istuskellessa hierovassa tuolissa lopputuloksena kivat uudet kynnet ja varpaissakin sähäkkä violetti sävy.


Nälkä alkoi olla jo kova, joten katsastin lähellä sijaitseva vietnamilaisen, jossa tilasin taas sateiseen päivään sopivaa lämmintä pho-keittoa. Ajattelin kokeilla jotain erilaista, joten kanan sijaan tilasin keiton kalapullilla. Näky ei ollut kovin viehättävä, maku melkolailla mitäänsanomaton. Nälkä kuitenkin lähti ja lämmin palasi.


Sää jatkui kurjana, joten päätin käyttää loppupäivän tuliaisten shoppailuun. Piipahdin taas Strand-kirjakaupassa ja päädyin alakertaan, jossa oli hyllytolkulla erilaisiin aiheisiin liittyvää kirjallisuutta.



Illaksi olinkin varannut itselleni lipun katsomaan stand up -komediaa Comedy Cellar -nimiselle klubille. Keikalla oli useampi esiintyjä, muutama oikein hyvä ja muutama vähän heikompi. Lipun hinta oli melko kohtuullinen, mutta kyseisellä klubilla täytyi listalta tilata vähintään kaksi tuotetta lipun hinnan lisäksi, omalla kohdalla päädyin syömään päivällisen komediaa katsellen.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Day 14

Maanantaiaamulle olin suunnitellut taas juoksua, tällä kertaa Central Parkissa. Tämä oli yksi reissun must-juttu ja puistossa olikin oikein mukava juosta. Mäkiä riitti, samoin polkuja, nähtävää, muita juoksijoita sekä paljon pyöräilijöitä. Juoksureissuun menikin sitten reilusti aikaa, koko aamupäivä kaikkine siirtymisineen ja metrovaihtoineen.

Pikaisen suihku/lounas-stopin jälkeen lähdin taas takaisin Manhattanille, tällä kertaa kohti Chelseaa ja High Line -puistoa.


High Line on yleinen puisto, joka on rakennettu vanhan, kaupungin yläpuolella kulkeneen rahtiliikenneradan pohjille. Vanhaa rautatiekiskoa näkyy siellä täällä ja puisto kiemurtelee talojen alta, välistä ja ohitse.


Viheralueitakin on rakennettu ja varsinkin isot, puhtaat nurmikkoalueet ovat perheiden suosiossa. Auringonpalvojille ja väsyneille kävelijöille löytyy tuolia ja penkkiä, joista joiltakin on myös hienot näköalat allaolevaan kaupunkialueseen.

 

Piipahdin myös Chelsea Marketissa, joka oli kauppahalli-tyylinen pieniä putiikkeja ja ravintoloita täynnä oleva kauppapaikka. Pizza ja kirja mukaan, ja takaisin yläilmoihin rentoutumaan ja lueskelemaan.


Lounasmusiikkia



Rennon iltapäivän jälkeen päätin lähteä katsomaan 9/11 -muistomerkkiä. Rakenteilla olevan Freedom Towerin juurella oleva muistomerkki oli monen pujottelun ja turvatarkastuksen takana. Vaikka USA:n tapahtumat tuolloin, terrorismi ja hyökkäykset tuntuvat melko kaukaisilta itselle, oli muistomerkki kuitenkin hyvin vaikuttava ja hiljensi.




Muistomerkin kiertämisen jälkeen kävelin vielä Wall Streetin business-alueella ennen palaamista takaisin Brooklyniin.



  
Muuttaminen on raskasta

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Day 13

Sunnuntain aloitin aamulenkillä, olin päättänyt juosta läheisen Williamsburgin sillan yli Manhattanille ja hölkkäillä hieman East Side Parkissa, josta oli kauniit näkymät Brooklyniin ja joelle. Olin etukäteen katsonut että Williamsburgissa olisi aamupäivästä pieni kirpputori rannassa, joten suuntasin sinne ensimmäisenä.





Kirpputorilta nappasin mukaani kana-tamalen, jonka voimin jaksoin kierrellä vielä Williamsburgin ja Bedfordin aluetta. Tämän päivän oli päättänyt muutenkin pyhittää Brooklynille, osittain siksi, että L-juna, joka kulki suoraan Manhattanille, olisi tiistaiaamuun asti korjauksessa, joten kulkeminen vaikeutui heti.




Kiertelyn jälkeen lähdin kohti Brooklynin keskusta-aluetta, jossa kiertelin downtownin ja Brookluyn Heightsin alueita. Myöhäiselle lounaalle pysähdyin pieneen sushi-ravintolaan, jonka takapatiolle ilmaantui pian tuloni jälkeen lisää suomalaisia.



 Lounaan jälkeen suuntasin kasvitieteelliseen puutarhaan, joka oli kaunis puistoalue täynnä mielenkiintoisia kukka- ja hyötykasvialueita. Iltapäivällä iski väsymys ja monen muun tapaan heittäydyin puutarhan isolle nurmelle päivänokosille.




Puutarhasta lähdön jälkeen jatkoin kävellen tutustumista Brooklyniin, piipahdin falafel-päivällisellä ja kävin katsomassa auringonlaskun Brooklyn Bridge -sillalta.